Kadonnutta gradumotivaatiota etsimässä
Kuten otsikko kertoo, motivaatio on karannut. Gradun kirjoittaminen ei nappaa, huvita, kiinnosta, motivoi, iske, tai mitään muutakaan. Yhtään.
Kirjoittaminen itsessään ei ole ongelma. Koen olevani hyvä kirjoittamaan etenkin tieteellistä tai essee-tyyppistä tekstiä. Ongelmana on aineiston analysointi, jonka olisi pitänyt olla tehtynä jo useampi kuukausi sitten. Tutkimuksen tekeminen ei ole millään tapaa minulle sopiva työmuoto. Olen useimmiten hyvin käytännönläheinen toimija ja liian usein "kaikkimullehetinyt" -tyyppiä. Arvostan suuresti tutkijoita ja tieteellistä tutkimusta, tämän prosessin myötä vieläkin enemmän. Kaikista ei ole tutkimuksen tekijöiksi, kun taas osa on ihan elementissään tutkimuksenteossa. Respect.
Motivaation puuttuessa syntyy motivaatio ihan muita asioita kohtaan. Välttelystä tulee suorastaan taiteenlaji. Klassikkokeino on varmasti useille tuttu, siivoaminen. Tausta-ajatuksena ainakin itselläni on, että jos en tee sitä mitä pitäisi tehdä, minun pitää vähintäänkin tehdä jotain muuta tarpeellista tai hyödyllistä. Muuten ansaitsee järkyttävän morkkiksen. Siivoaminen on aina tarpeen ja normaalisti se kuuluu minulla enemmän tai vähemmän inhokkilistalle. Siivoamisen lisäksi on toki muitakin jaloja ja vähemmän jaloja välttelyn keinoja:
P.S. Uusi päivä muuten koitti ja toi jotain motivaation kaltaista. Ilmeisesti pelkkä tämän kirjoittaminen ilman julkaisua auttoi, kannattaa siis avautua motivaationpuutteesta. Hyvällä tuurilla siitä on hyötyä.

Toistona, siivoaminen sen kaikissa muodoissa
Asunnon tai tavaroiden järjestäminen
Koiran ulkoiluttaminen
Koiran kouluttaminen
Netflix
Lukeminen/äänikirjat
Kauppa-, kirjasto-, apteekkireissut yms.
Some
Liikunta/harrastukset
Sosiaalinen elämä, lounas sopii milloin vain!
Nettishoppailu ja "netti-ikkunashoppailu"
Työnteko (kaikki muu käy paitsi gradu)
Ideoita otetaan vastaan, miten sen tyystin hävinneen motivaation hivenen löytäisi taas? Tämän kyseisen graduntyöstövaiheen ongelmana on myös se, että tekeminen on helpointa pöytäkoneella ja mieluiten kahdella ruudulla (eli kotona). Kirjastossa on oman läppärin varassa ja viimeisetkin kiinnostuksen rippeet kaikkoavat, kun tilastoja joutuu tihrustamaan pieneltä ruudulta ja hyppimään viiden eri ikkunan välillä.
Ehkä tämä tästä, Eleanor Rooseveltin sanoin "With the new day comes new strength and new thoughts." Uutta päivää siis odotellessa.
P.S. Uusi päivä muuten koitti ja toi jotain motivaation kaltaista. Ilmeisesti pelkkä tämän kirjoittaminen ilman julkaisua auttoi, kannattaa siis avautua motivaationpuutteesta. Hyvällä tuurilla siitä on hyötyä.
Kommentit
Lähetä kommentti