Uusi vuosikymmen ja uudet kujeet

 Olen pyöritellyt ajatusta blogin perustamisesta jo vuosia, välillä tosissaan ja välillä vain kevyesti lähinnä huvittuneena ideasta. Mistä voisin kirjoittaa? Viime kesä oli käännekohta tälle pohdinnalle ja aloin todella kiinnostua blogin kirjoittamisesta. Eräs pitkäaikainen haave täyttyi ja saimme avomieheni kanssa kotiin maailman ihanimman ja valloittavimman koiranpennun ikinä.

Blogi tulee siis varmasti olemaan täynnä kippurantäyteistä koiranelämää, mutta ajoittain haluan varmasti kirjoittaa myös muista oman elämän aiheista. Kahdeksankuisen shibatytön lisäksi elämääni kuuluu vahvasti vielä (toivottavasti mahdollisimman lyhyen) hetken gradu ja opintojen päättäminen, kirjat, netflix, ulkoilu, liikunta, matkustushaaveet ja ylipäänsä tulevaisuuden suunnittelu ja haaveilu.


Olen useimmiten positiivisesti elämän kohtaava ja turhan miellyttämishaluinen haaveilija. Opiskelen luokanopettajaksi ja taustalta löytyy lastentarhanopettajan tutkinto. Haaveisiin kuuluu valmistumisen jälkeen työ luokanopettajana ja etenkin eka-tokaluokkalaisten opettaminen.Tulevaisuudessa osaamisen laajentaminen liikunnan aineenopettajaksi ja äidinkielen aineenopettajaksi olisi unelma, mutta tämän hetken (tylsän realistinen) tavoite on saada maisterin paperit ulos ja päästä kiinni työelämään.



Uuden vuosikymmenen uusi suuri kuje on siis blogin perustaminen. Toinen on valmistuminen keväällä ja kolmas on toivoakseni luokanopettajan työn tekeminen. Mitäköhän kaikkea muuta voin tältä vuodelta ja vuosikymmeneltä odottaa?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä tapahtui

Kadonnutta gradumotivaatiota etsimässä